Kolmiokorvat

Tästä on tullut supersaavutusten viikko. Tänään palveluskoiratreenit alkoivat virkistävästi: Löin auton oven kiinni ja jätin sormet väliin. *Älä kokeile tätä kotona.* Onneksi välissä on pehmentäviä tiivisteitä… On silti vaikuttavaa avata ovi uudelleen vasemmalla kädellä, koska oikean sormet ovat auton sisäpuolella. Nahkaa lähti melkoisesti. Pelastusenkeli-treenikaverin autosta löytyi iso laastarivalikoima ja pääsin aloittamaan.

Ensin olimme ohitusharjoituksia. Lystiä kiinnosti toiset koirat “liikaa”, rähinäongelmaa meillä ei ole ikinä ollut. Toisaalta Lysti kyllä vastaa, jos joku sille rähisee. Harjoituksen loppua kohti Lysti kiinnostui yhä enemmän minusta nakeista.

Yksilöharjoituksessa Lysti seurasi pitkän matkan, kainalossa ollut narupallo riitti motivoimaan yllättävän pitkään. Narupalloleikki on kyllä kömpelöä: Lysti pitää narusta kiinni, eikä pallosta - pamauttaa pallon vielä silmäänsä joku päivä. Tällä kertaa vielä bonuksena turvonneet veritönköt etusormeni ja keskisormeni haittasivat huomattavasti. Henkilöryhmässä toimi nakki paremmin. Sivulle se ei osaa tulla oikeaan kohtaan ilman nakkia - vielä. Treenaa! Istumisia otettiin palloleikin nopeuttamana. Seuraavan koiran treenatessa olimme paikallamakuuta nakkien kera. 

Lopuksi opettaja ehdotti A-estettä. Sanoin, ettei tule onnistumaan - siinä menee koko ilta. Hain koiran autosta ja varoitin takaisin harppoessani ettei hän tiedä, mihin ryhtyy. Taisi kuitenkin tietää. Hän leikitti Lystiä narupallolla ja hyppyytti pari kertaa tavallisen pk-esteen. Sitten narupallo vietiin A-esteen harjalle, jolloin Lysti jo sitä havitteli kynnet estettä raapien. Otin pari askelta taaksepäin vauhtia varten ja sanoin hyppy, jolloin Lysti kipusi harjalle ja alas. Tämän jälkeen leikimme narupallolla ja yllätys - Lysti ei irroittanut, vaikka se yleensä tiputtaa sen aika ponnettomasti “löps”. Normaalisti korviin saakka ulottuvat suupielet olivat kutistuneet ihan suppuun. Menin hämilleni ja luulin, että narupallon naru on jumiutunut hampaitten väliin. Eihän kyse siitä ollut, alkaa vaan vietit olla koholla. A-este otettiin uudelleen, meni hienosti! Sitten Lysti saikin tassutella autolle ylpeänä narupallo suussaan. Häntä pystyssä.

Taitaa tässä koirakossa olla ohjaaja epäluuloisempi kuin koira.

Hauskaa tämä elämä kesäkeleillä. Eilen teimme ruohikolla vähän agilitya. Laitoin pari vedellä täytettyä pulloa nurmikolle pystyyn. Niitä Lysti kierteli mukavasti narupallon houkuttelemana. Otin myös muutaman eteenmenon pullojen välistä. Tottelevaisuusosioon kuului seuraaminen, käännökset ja istuminen seuraamisesta. Paikallaan istuminen oli myös ohjelmassa. Agilityssa tärkeä liike! Palkkana oli pallosta taistelu ja noutaminen. Koira oli motivoitunut ja nopea.

Tänään oli agilityn alkeiskurssia. Ensin oli vuorossa hyppy - putki - hyppy. Lystin kanssa hyppy sujui mukavasti. Putki otettiin ensin niin, että opettaja piti Lystiä ja minä heilutin farkun lahjetta putken toisessa päässä. Sitten se sujui jo “lähettämällä”. Sitten oli keppien pujottelua. Tarkoitus oli mennä niitä “aidattujen” keppien avulla, mutta Lysti pisti taas nelivedolla vastaan. Menimme sitten keppejä ilman aitaa. Lysti syöksähteli niitten läpi jotenkin epäaidosti kauhistellen.

Halliin menimme eka kertaa. Olin varautunut henkisesti pahimpaan, mutta Lysti vaan tassutteli hallin hiekkatekonurmella ja haisteli hajuja. Siellä oli tehtävänä kahden hypyn sarja. Olin hidas, sillä eka esteen jälkeen Lysti kaarsi luokseni nakkia hamuamaan. Hyppysarja sujui vasta sitten, kun heitin farkun lahkeen toisen esteen yli, kun Lysti oli ekasta selvinnyt. Sitten oli pussi. Yritin olla olematta epäluuloinen. Ensin Lysti tutustui ja haisteli pussia oma-aloitteisesti. Tarkoitus oli saada se istumaan pussin eteen niin, että opettaja pitää sitä kiinni. Lysti pisti leikiksi, ei siis ainakaan vakavasti kauhistellut. Lopulta se tyytyi istumaan ja minä menin heiluttamaan farkun lahjetta pussin pohjalta. Kun Lystin pään sai alkuun, se tuli läpi. Toistot sujuivat normaalisti lähettäen yhä pidemmällä pussilla, mutta täysmittaan ei menty. Farkku-vetoleikki oli palkkana. Hyvällä mielellä lähdettiin hallista pois. Opettajakin totesi, että se kulkee hallissa reippaasti häntä hyvässä asennossa… Että kun sen kerran saa uuden asian menemään, sitten se rohkaistuu. Sitten mentiin vielä kahdestaan ulos kepeille. Lysti tuntui hoksaavan homman, yhä pienemmällä avulla tajusi taipua seuraavan kepin ympäri, eikä vaan syöksähtänyt ulos rivistöstä. Itseni pitää vaan olla nopeampi.

Kotona käytiin juomassa vettä ja sitten vein sen vielä metsään. Mietin ensin, onko se koiralle liikaa, mutta ajattelin sen aivojen tarvitsevan nollausta. Kun laskin sen irti, se juoksi tuhatta ja sataa ensin polkuja pitkin ja loikki metsässä sammalikossa. Hajuihinkin Lysti tuntui huumaantuvan. Kauan ei oltu, palattiin kotiin, suihkuun ja syömään. Sitten hurtta nukahtikin hyvin ansaituille unille.

Olen ilmeisesti ollut kentällä aika epätoivoisen näköinen tai sitten Lysti tekee läpimurtoa. Pari ohjaajaa on sanonut lohduttavasti, että siitä voi oikeasti tulla ihan hyvä agilitykoira. Itse olen iloinen siitä, miltä se näyttää onnistumisen jälkeen. Se hyppii vasten: “Näitkö mamma, minä tein sen - näitkö!?” Vaikuttaa siltä, että sen psyykelle tekee rohkaiseminen ja onnistumiset hyvää.

Alla sittenkin leikkimielisen mittelön video. Nauttikaa!

Agilitykurssilla oli tänään kisat. Rata koostui putkesta, estejohteiden ja sankojen pujottelusta. Ensin opettelimme sen ilman koiria, sitten koiran kanssa. Menin Lystin kanssa ensin putken ja sankot, sitten koekierroksen. Se sujui hyvin.

Itse kisat: Putki meni mukisematta, samoin estejohteet. Sankot Lysti kiersi kaukaa ja syöksähtäen, kunnes huomasi tuomarit radan laidalla ja lähti heitä kohti haukkuen. Älysin vetää taskustani farkun lahkeen, jonka avulla Lysti tuli takaisin. Sitten rata olikin tehty. Aika oli surkea, tultiin toiseksi viimeisiksi ja saatiin narulelu palkaksi. Poika otti radan videolle. En ole sitä vielä katsonut ja ainakin tässä vaiheessa vältän itseni julkista häpäisemistä. Virheinäni tulee mieleen ainakin se, että pihtasin jostakin syystä palkkaa (kaikki palkkaaminen oli sallittua) radan alkuosassa ja jotenkin kädetkin menivät sekaisin estejohteiden seassa… Mutta tosi veikeää puuhaa oli. Tuli muinaiset estehyppyajat mieleen: Oma tekeminen ratkaisee hirveästi, mutta sitten siinä on vielä se eläinkaveri, joka keksii omat juttunsa ihan itse.

Lopuksi harjoiteltiin vielä koiran kieputusta. Tein sitä namulla ja farkun lahkeella. Mukavasti Lysti seurasi ja kiersi estejohdettakin sitä ihmettelemättä. Pentukurssi loppui siihen, tuli haikea olo. Olen kyllä ikuisesti kiitollinen erityisesti Saaralle avusta ja ohjeista.

Agilityn pentukurssin toinen ja viimeinen osa on tänä viikonloppuna. Meitä odotti kentällä luoksetuloharjoitus ja ikävän tuttu putkieste. Varoitin ohjaajaa etukäteen, että ei tule olemaan helppoa. Ei ollutkaan. Saara piti koirasta kiinni putken toisessa päässä ja minä houkuttelin Lystiä patukalla toisessa päässä. Sitten siirryin vähän matkaa putkeen ja lopulta puolitoista metriseksi lyhennetyn putken sisälle kokonaan. Tässä vaiheessa siirryttiin makupaloihin. Näillä konsteilla koira tuli max pään verran putkeen. Se alkoi näyttää siltä, että tulisi kyllä, mutta hirvitti. Vetämällä se kiemurteli itseään niin, ettei sitä putkeen saanut. Autosta haettiin aikuisen kokoinen poikani. Minä makasin putkessa edelleen. Seuraavalla yrityksellä koira karkasi kaulapannastaan, mutta palasi heti pojan luo turvaan. Tämän jälkeen poika kantoi sen putken suulle ja minä jatkoin houkuttelua patukalla ja nameilla. Yhtäkkiä koira läheni minua ja juoksi päältäni/minua pitkin putken läpi. Repesin nauruun, möngin putkesta ja kehuin koiraa. Tämän jälkeen otettiin uusiksi. En enää saanut putkikomennusta, vaan heilutin vaan patukkaa putken toisessa päässä. Koira tuli läpi. Sitten pidennettiin putkea ja otettiin muutama toisto. Hyvin sujui.

Tämän jälkeen oli ämpäripujottelua ja putki uudelleen. Ämpäripujottelussa kontakti koiraan ei pitänyt, vaan se alkoi haistella ympäriinsä. Ikään kuin se olisi odottanut, että sillä teetetään taas jotakin hirveää. Otin sen hihnaan. Putki meni ihmettelemättä taaskin. Palkkana oli patukkaleikkiä.

Ihan lopuksi otin Lystin vielä kentälle muina miehinä haistelemaan ja tutustumaan agility-esteisiin. Silloin se huomasi istuvan ihmisen, nosti karvansa pystyyn, haukkui ja murisi. Tähän tilanteeseen (pöhinää ollut x 2) olen saanut kahdenlaisia neuvoja: “Älä ole huomaavinasikaan” ja “Kiellä”. Saara tuli avuksi ja sanoi, että koiraa voi tosiaankin kieltää käytöksestä, mitä ei siltä halua. “Vapiskoot ja olkoot epävarma, muttei tarvitse rähistä”. Lystille saikin muutaman kerran karjaista, ennen kuin tajusi hiljentyä. Kävelimme muutaman kerran vielä mörköihmisen ohi ja koira käyttäytyi kunnolla.

Hyviä neuvoja tuli lisää: epävarman koiran kanssa minun tulee olla jämäkämpi ja ratkaista tilanteet. Jos koira haukkuu, enkä sitä halua, kiellän jämäkästi. Koira oppii luottamaan ja tietää, etten vie sitä suden suuhun. Joskus on käynyt kyllä mielessä… Nimim. Putkessa “tuntitolkulla” maannut

Koko päivällä ja putken läpi menemisellä oli hirmu positiivinen vaikutus minuun. Vieläkin muistan, miltä koira näytti putkessa tullessaan kohti ja ohi. Yksi koiran omistamisen tähtihetkiä on siis se, että makaan agilityputkessa toisessa kädessä pehmopatukka, toisessa keitettyä possun sydäntä ja koira juoksee minua pitkin putken läpi. Se kertoo pelottavan paljon myös minusta.

Tänään treenasimme pitkästä aikaa sohvalla kapulan pitoa ja luovutusta. Kävin eilen koiratarvikeliikkeessä - kukkaron kannalta vaarallinen paikka! Istuin sohvan laidalla vieressäni nakkipötkö. Edelleen kapula piti laittaa suuhun, mutta sitten Lysti piti uutta kapulaansaa hienosti pureksimatta, kunnes sai luvan irrottaa. Se toi sen jopa pidemmästä matkasta ihan mahaani kiinni. Nakki oli aina palkintona.

Sitten otimme videokameran mukaan ja matkasimme kotikentälle tarkoituksena kuvata tottelevaisuusharjoituksia. Blääh, kenttä on edelleen löllöä, joten kävimmekin metsässä päästämässä juoksuhöyryt pois. Kaksi joutsenta lensi ylitsemme ja niitähän koira yritti jahdata kiinni.

Kotipihalla olimme tottelevaisuutta: seuraamista, istumista seuraamisesta, käännökset oikealle, vasemmalle ja täyskäännös, istumassa pysymistä ja patukkaleikkiä. Muutama video alla. En saanut niitä laitettua “putkeen”. Olen edelleen vino ja kiireinen. Koiralla sentään häntä heiluu.

Täyskäännös:

Istuminen seuraamisesta:

Oikealle kääntyminen:

Maahanmenoja ja leikkimistä:

Illalla ja yöllä mietin pitkään Lysti-parkaa. Se eläisi villinä arokoirana luultavasti pitkän elämän. Odottaisi pusikossa, että muu lauma etenee ja luikkisi perässä toisten varmistamaa tietä. Huonosti nukutun yön jälkeen ajoin toiselle paikkakunnalle koulutukseen. Paluumatkalla oli oiva tilaisuus hakea lohtua. Soitin “tutorilleni” Maijalle, joka kertoi omista koirakokemuksistaan. Hän sai toivo-tankkini täyttymään. Illalla kävin Lystin kanssa metsälenkillä. Siinä ohessa otin muutaman tännetulon ja seuraamista. Kivasti meni hurtta. Eikä se tottelevaisuuskaan huono homma olisi. Mutten vielä luovuta agilityssakaan.

Tavoitteena on loppuviikosta käydä kotikentällä, koska tämän päivän treenit jäivät väliin työreissun takia. Viikonloppuna on agilityn pentukurssin loppu, kuikuillaan siinä sivussa esteitä seuraavaa alkeiskurssikertaa varten.

Ei varmaan kannattisi kirjoittaa mitään tällaisessa mielentilassa. Oli agilityn alkeiskurssin eka kerta ja syvältä - meni juuri niin kuin ennustinkin.

Estehyppy sujui innolla. Lysti jopa hyppäsi ees-taas oma-aloitteisesti, mikä ei agilityssä ole suotavaa. Laskin sen irti lisähyppyjä varten ja do-joing - koira juoksi patukka suussaan kentän laidalle lumivallin päälle ja oli hippaleikkiä aloittamassa. Juoksin yhden pakettiauton taakse piiloon, koiralle tuli hätä, juoksi luokse ja antautui kiinni. Sitten OLISI PITÄNYT mennä putkeen. Kaikki muut koirat menivätkin, paitsi Lysti. Ensin opettaja yritti saada sitä putkeen vetämällä, minä houkuttimena putken toisessa päässä. Sanoin, ettei se noin mene. (Kokemukseni perusteella Lystiin tepsii aika, herkut ja patukkaleikki.) Ystävällinen Riitta antoi meille possun sydämen paloja, joita Lysti lopulta rohkeni syömään putken vierestä ja 5 cm suuaukon sisäpuolelta. Sain sympatiaa ja kannustusta ohjaajilta, muitakin arkoja koiria on koulutettu.

Itse kyllä mietin, että on p…seestä omistaa paranoidinen koira, joka ennakkoasetuksena pelkää kaikkea. En tiedä, onko meidän agilityharrastuksessa mitään järkeä. Ehkä se menee juuri kuten uumoilinkin, meillä menee aina se varsinainen treenikerta siihen, että yritän saada Lystin 5 m lähemmäs estettä. Seuraavalla kerralla muitten siirryttyä seur. esteeseen, me jo kosketetaan edellisen kerran estettä. Voin jo nyt ennustaa loistavan tulevaisuuden A-esteen, puomin ja keinun kanssa. Kai jatkan niin kauan kuin koira ei näytä kärsivän, edistyy ja nauttii rohkaistuttuaan (kuten ne estehypyt). Tottelevaisuus on sitten varmaan ainut laji, mihin koira pystyy (?). Ja nimenomaan koiraa ottaessamme halusimme harrastuskoiran, emmekä arkalaista. Ja tässä sitä ollaan naimisissa säikyn luimuhännän kanssa. 

Keskiviikkona oli palveluskoirayhdistyksen tottelevaisuutta. Oma kenttä on löllönä, joten olimme parkkipaikalla. Lystin ohjelmaan kuului seuraamista henkilöryhmässä, mikä sujui kohtalaisen hyvin. Seuraamisesta istuminen ja maahanmeno menivät paremmin kuin viimeksi. Sen treenauksessa edetään niin, etten hidastele, pysähdy tai käänny eteen käskyn jälkeen (kotihommia). Luoksetulo oli riemuisa. Leikki on vahvistunut. Lelua kiinni hypätessään Lysti rymähti kyljelleen asfaltille. Ei ollut moksiskaan. Kaikkea se koira kestää.

Torstaina tavattiin taas sakemanni “Loisto”. Leikki ei ollut niin hammasvoittoista kuin viimeksi.

Tänään oli naapurikunnan tottelevaisuustreenit. Lysti veti kentälle. Luoksepäästävyydessä se lähti makkaroita kädessään pitävää “tuomaria” vastaan. Ei kuulemma paha virhe. Lysti pysyi paremmin istumassa, jos imutin sille nakkia tuomarin lähestyessä. Sivullaoloasento sai kehuja, kuulemma todella suora! Paikallamakuu sujui nakkia ja keitettyä kieltä syötellessä. Sitä harjoitellaan kotona lisää. Tänne-tulo oli hieno. Tein sen ohjeitten mukaisesti, jalat harallaan ja polvet koukussa. Luoksetulo oli vauhdikas, Lysti ei osunut naruleluun, teki pitkät jarrutusjäljet kääntyessään takaisin kohteeseen. Estettä olimme käyneet ihmettelemässä jo ennen treenien aloitusta. Muitten jatkona hypättiin se kolmesti! “Onpas se edistynyt, ennen ei mennyt viittä metriä lähemmäs”, tokaisi toisen koiran ohjaaja. Seisahtumista otettiin niin, että peruutin koiran edellä. Lysti pysähtyi hienosti! “Vapaa-ajalla” seuruutin sitä, minusta se näytti hienolta. Hyvä mieli jäi. Lysti oli kuin normaali koira. Olosuhteetkin olivat erikoiset, tuuli todella kovasti. Silti se viihtyi kentällä, eikä mörköillyt yhtään.

Kotiin tultua käytiin vielä katsomassa agility-kisoja. Tuuli oli kova, kentän reunanauhat räpättivät kovasti. Lysti niitä katseli ja halusi mennä lähemmäs katsomaan! Ihan viereen ei uskaltanut, enkä tehnyt siitä numeroa. Hetken koira näytti siltä, että lähtisi mieluiten kotiin, mutta leikitin sitä narulla, jolla sen itsetunto- ja rohkeuspisteet moninkertaistuivat. Kentällä oli neljä harjoitteluestettä, jotka päätin hauvalle siedättää. Se tiesi narulelulla leikkimistä yhä lähempänä esteitä, niitten välissäkin. Lopulta Lysti hyppäsi yhden yli monta kertaa ja muitten yli kerran. Otin seuraamistakin vähän ja koira keskittyi hienosti. Ihan hyvä kokemus Lystille: kuulutukset, koirien haukku, hirmuinen tuuli reunanauhojen läpytyksineen, toiset koirat ja paljon ihmisiä. Hyvin meni.

Pääsiäinen sujui käytännössä treenaamatta. Ehkä treenihinkuja olisi ollutkin, mutta kotikenttä on ollut niin pehmeä ja märkä, etten käynyt sitä edes katsomassa. :/ Sohvaharjoituksena on edelleen ollut patukan pito ja luovutus istuma-asennossa: Lystiä ei voisi homma vähempää kiinnostaa. Olen yrittänyt keksiä sen innostamiseksi yhä herkullisempia palkintoja, mutta riistakäristyskään ei auta. Saalistuttamallakaan ei saa viettiä nostaa, kun sitten se taas purra muljuttaa, mistä yritetään päästä kapulahommissa eroon. Muutaman täyskäännöksen olen lenkillä ottanut ja ne sujuvat yhä jouhevammin. Luultavasti omat kääntymisharjoitukseni olivat hyödyllisiä.

Lauantaina kävimme tutustumassa 9-viikkoiseen pentuun, joka on muuttanut tutun spanielin luokse. Ihan hyvin Lysti teki pentuun tuttavuutta, mutta viimeinen pisara taisi olla se, että pentu otti tukevan puruotteen Lystin hännästä ja liukui Lystin perässä lattioita pitkin. Lysti käveli vaan eteenpäin ja hyppäsi sohvalle turvaan. Lysti ei uskaltanut leikkiä edes spanielikaverinsa kanssa. Ehkei leikki sisällä olisi luonnistunut muutenkaan… Ja liekö ilmassa ollut sellaista laumadynamiikkaa, mitä ihmisaivoni eivät tajua. Mutta ujosteluksi, pälyilemiseksi ja läähättämiseksi meni lopulta kyläreissu. Lysti-paran hermoissa on vähän hiomista.

Sunnuntaina kävimme isäni luona, jossa asuu 10-vuotias belggari. Yhteiselo sujui mukavasti, isän belgi innostui jäällä leikkimään Lystin kanssa. Yksi pieni kahakkakin oli, jonka jälkeen Lysti kunnioitti vanhempaa selvemmin.

Tänään oli kotosalla metsäkävely, sisällytin siihen kolme alikulkutunnelikävelyä, joissa ei ollut enää mitään ongelmaa. Koira veti tunneliin sisälle.