Töitten jälkeen otin tottelevaisuutta tuossa pihalla herkkupalkalla (haudutettua possua, “Syökää kanaa!!!”). Erityisesti otin täyskäännöksiä ja herkulla nopeutin Lystin kierähdyskäännöstä. Systeemi tuntui tepsivän. Seurautin sitä kiemurauralla, lisäksi otin juoksusta maahanmenoja ja pysähdyksiä. Vuffelle tuntui tekevän hyvää pieni vaihtelu ja harjoituksen vaikeutus, innostui selvästi.
Eilisen innoittamana tehtiin tänään toiset viestiharjoitukset. Taas metsään, Lystille treeniliivit ja nakkia sekä pojalle että minulle. Tällä kertaa matka oli ensin n. 150 m loivasti kaartavaa metsätietä. Poika jäi taas odottamaan, vein Lystin niin kauas, ettei se nähnyt takaisin. Sitten “Viesti!” ja Lysti juoksi lujaa pojan luokse. Siellä se oli istunut nätisti ja nauttinut nakista. Tämän jälkeen poika lähetti sen luokseni. Olin siirtynyt n. 10 m sivuun lähetyspaikasta. Oli se vaan hieno tunne, kun vuffe juoksi takaisin. Se sai kehuja ja nakit. Siirryimme lapsen luokse takaisin. Levon ja kävelyn jälkeen otimme toisen pätkän, nyt matka ehkä 200 m. Nyt Lysti lähetykseni jälkeen pysähtyi n. 30 m päässä, huusin ”Viesti”, jolloin se palasi luokseni. Lähetin sen uudelleen sanomalla “Viesti”, jolloin se lähti vauhdilla. Siirryin taas n. 10 m polulta sivuun ja mietin miten käy. Jonkin ajan päästä Lysti taas laukkasi luokseni. Se oli käynyt pojan luona ihan kuten pitikin. Oli puhe, että pari kertaa viikossa näitä harjoituksia tehdään. - On se kyllä kova laji, en ole ikinä nähnyt Lystin kieltä läähätyksessä niin pitkänä. Oikeissa kisoissa matka on 1000 m + 1000 m ja jäljestämisosuus 300 m alokasluokassa. Lisäksi kisoissa tulee esineruutu ja tottis. Niitä ennen taas pitää suorittaa BH, jos olen oikein tajunnut. Treenaillaan nyt, vaikkei Lystistä ikinä mitään tulisikaan. On ihan hauskaa perheen yhteistä ajanvietettä.













