Kolmiokorvat

Kirjoittaminen jatkuu osoitteessa http://kolmiokorvat.blogspot.com/.

Pakkasta on 30 astetta, joten on idyllistä ja mukavaa olla sisällä ruokien tuoksussa ja takan lämmössä. Lystiä ei tarvitse kaveriksi keittiöön houkutella - luulen sillä tosin olevan muuta kuin kokkaaminen mielessään. Hyvää Joulua!

P.s. Tämä on vielä laitettava loppuun, yksi tärkeimmistä joulumielen tuojista: When You Wish Upon a Star. 

Tuohon tapaan kommentoitiin luonnetestissä Lystin pehmeyttä ja lause sai tänään vahvistusta.

Tapasin Kokkosen Tuijaa. Hän teki sellaisen agilityradan, missä minun ei tarvinnut juosta ja hän ystävällisesti hoiti kantamisenkin. Rata oli kiva: Pääsin treenaamaan takaakiertoa ja niistoa, erilaisia kepeille lähetyksiä, välistävetoa, vastakkaista kättä ja leijeröintiä (pujottelussa onnnistuen). Tuli vinkkejä siihenkin kuinka radan ohjausta kuuluu miettiä. Varsinkin treenin alku meni onnistuneesti ja tapaaminen tuli tarpeeseen monessa mielessä!

Muttamutta: Ohjaan Lystin keinulle sanalla “keinu” eikä “kiipee” kuten muille kontakteille, jotta sillä olisi mahdollisuus erottaa ne toisistaan. Tänään se silti kapusi keinulle poikkeuksellisen reippaasti, luuli ilmeisesti puomiksi. Keinu oli herkempi kuin kotihallissa, kääntökohdassa Lysti säikähti, ei pysähtynyt alastulolle vaan otti lentokeinun ja bonuksena sai ylös nousevasta keinusta takalistoonsa. Tämän jälkeen sain sen keinulle uudelleen. Sitten se ei enää voinut mennä edes muutaman metrin päähän kidutuskeinusta. Keinu siirrettiin sivummas, olihan jo onnistunut toisto takana.

Seuraavalla radalla minä onneton törmäsin estesiivekkeeseen, joka römähtäen kaatui. Tämä oli Lystille viimeisin silaus. Sillä meni toimintakyky, häntä laski ja syliin teki mieli. Narupallo ei kelvannut, mutta broileri upposi. Nyt pelotti jo hyppyesteetkin eikä höntsäilytauko auttanut. Koiran kuppi oli nurin, muumit paenneet laaksosta, inkkarit tippuneet kanootista, maito maassa, hissi lakkasi kulkemasta ylimpiin kerroksiin, ym. vertauskuvat. Pari onnistunutta hyppyä saatiin ulko-ovelle päin ja lopetettiin harjoitus siihen, koska Lysti ei toipunut. Ulkona koira kirmasi vapautuneena. Tuija antoi jatkotreeneihin eväitä - hyvä että on nyt kätevä rata, jota voi variaatioineen treenata.

Jäi Lystin reaktio kaivelemaan. Kotimatkalla mietin mikä olisi järkevintä, pitäisikö käydä hallilla “neutraloimassa” muistot. Huono puoli olisi se, että jos koira olisi samanlainen, niin ikävää fiilistä vahvistettaisiin. Toisaalta jos juoksut alkaa (niitä olen odottanut alkavaksi, jotta menisivät yhtä aikaa selän parantamisen kanssa), niin sitten on pitkä tauko ja viimeisin kokemus agilitysta ikävä.

Sain houkuteltua lapseni tällä kertaa kahvilapalkalla hallille. Lysti hyppeli pihalla ja hallissa innosta. Ensin otettiin hyppyjä, koska varmistelin koiran nupin tilanteen. Tein 3 esteen serpentiiniä päällejuoksusysteemillä x 3. Koiran into ja hyppykyky olivat palautuneet. Sitten kiipeilytin keinun yhteensä 6 kertaa, Lysti kiipesi sille rohkeasti, mutta oli keinun päällä vähän varovaisempi kuin normaalisti. Kaksi viimeistä keinua mentiin niin, että heilutin lelua keinun päässä, lapsi piti Lystiä kaulapannasta ja vasta kun se hyppi ja vinkui, päästi keinulle.

A:n kiipeilytin kahdesti, koska siitä Lysti pitää. A oli keinun vieressä ja nyt Lysti olisi hinkunut keinulle, joten jouduin kuljettamaan sen A:lle ohi keinun kaulapannasta pitäen (hyvä). Loppupalkkaus oli yhtä riehakas kuin väliosioissa. Siihen lopetettiin touhu ja kauhea ahdistus hellitti ainakin itseltäni.

Kaikki on edelleen noin herkässä. Ei Lystin perusluonne muutu mihinkään ja on ihan ajan kysymys milloin se säikähtää niin paljon, että agilitykin loppuu. Treeneissä joutuu välillä keskittymään aivan muuhun kuin pääasiaan. Tässä on käyttölinjainen malinois tai tervu ollut hyvän aikaa mietinnän alla. Selän takia olen miettinyt rotuvalintaani, mutta jos ja kun kerran saalispalkalla retuuttaminen ei ole välttämätöntä aikuisella koiralla, niin eiköhän se ole siinä.

7/10 kisoissa, kuva Mika Virtala

Aloin olla epävarma muistaako Lysti enää agilitya, joten hallille oli lähdettävä. Pakkasta oli muikeat 15 astetta. Koiran lisäksi raahasin ja lahjoin kaverikseni (kantajaksi) poikani. Lysti pomppi yläpystyä tajuttuaan missä ollaan, se oli kerrassaan riemuissaan!

Eniten minua epäilytti keinu, joten se mentiin x 6. Lysti meni sen tuttuun tyyliinsä: ravaa innokkaasti keskikohtaan, missä odottaa keinun kääntymisen, minkä jälkeen pysähtyy alastulokontaktille, mistä vapautan narupallolle. Lystihän on väärin opetettu, pitäisi juosta loppuun saakka täysillä, mutta en sen arkuuksilla sitä paremmaksi ole saanut. (Enkä alun perin osannut sellaiseen kiinnittää huomiota.) 

Kepit pujoteltiin kahdesti. Huomasin Lystin tassujen luistavan sivulle, plääh, joten pujottelu oli siinä. A:n koiruus kiipesi kahdesti, hyvin oli 2o2o-kontakti muistissa. Kahdella esteellä (korkeus 30 cm) hyppyytin kerran oikean ja vasemman sekä kerran päällejuoksun. Sitten oli jo näpit jäässä ja epävarmuus hellittänyt, joten lähdettiin kotia.

Yksi väliepisodi sattui. Hallin toisella puolella joku kolautti oven. Lysti juoksi oman hallin ovelle “nyt riitti” olemuksestaan huokuen. Ei me sellaiseen lopetettu, narupallo ja kananugetit tekivät tehtävänsä ja päästiin takaisin vauhtiin.

Muoks: Unohdin mainita, että kävimme eilen jäällä. Lunta oli vajaa 10 cm eli oli yhtä ihanteellista kuin kevätjäillä. Kuu mollotti ja vaikkei vielä täysikuu ollutkaan, siitä tuli varjot. Ketään muita ei ollut, joten Lysti sai juosta ympäriinsä ihan vapaasti. Voi miten oli kaunista ja rauhallista.

Edellisen kirjoituksen jälkeen skarppasin luoksetulossa ja otin seuraavana päivänä systeemin kahdesti niin, että koiruus kuunteli käskyt eikä karannut palkkaamaan itseään ennenaikaisesti. En tehnyt mitään eri lailla, mutta ehkä “nyt tehdään kunnolla” -asenteeni huokui? Sama iloinen ja odottava fiilis säilyi Lystillä, mikä oli parasta. Metallikapulaan ei olla kajottu, koska sen välttämättömyydestä en ole vakuuttunut. Kaukoja on treenattu lähietäisyydellä, tulee samalla hyvää jumppaa Lystikille. Tontut kävivät tuomassa ennakkoon Lystille tornado-aktivointilelun, jonka se taisi samana iltana pähkäillä selväksi.

Lenkkikäyttäytymiseen olen kiinnittänyt erityistä huomiota. Taskussani on marketista ostettu pahviin kiinnitetty metallikaulain eli räminäpurkin pehmennetty versio. Ravistin sitä max 5 kertaa, kun koira ei “nätisti”-käskystä välittänyt. Se tepsi ja olen erittäin tyytyväinen Lystin hihnakäytökseen.

Lannerankani magneettikuvista löytyi mm. välilevyn pullistumat ja vahvaa “degeneroitumista”. Löydökset selittävät säteilykivun, mikä loppuu pullistuneen välilevyn kuihtuessa. Aikaisempi hoitolinja pääosin säilyy liikuntasuosituksineen ja rajoituksineen. Samalla yritetään estää luisten muutosten eteneminen. Surullista - vielä lokakuussa luulin olevani terveselkäinen. Jos olisin agilitykoira, olisin juuri aloittanut varhaiseläkkeen. 

Lapsi löysi mukavaa 80-luvun musiikkia. Olisi sopiva kipale agilitykisojen taustamusiikiksi, mutta mielestäni sopii nykytilanteeseeni. Sen voi kuunnella täällä.

Tänne tuli 20 asteen pakkanen. Lystin tassujen kanssa olen nyt tarkka. Viime talvena anturoihin tuli rekikoirien kylmähaavaumat, joita yritän tänä talvena välttää. Jos koira nostelee tassujaan, niin lähdetään oitis kotia kohti. Vauvojen sinkkivoidetta sivelen tassukarvoihin, jottei lumi paakkuuntuisi niin pahasti. Karvojen lyhentäminen ei auttanut. Tossut on ostamatta. Viime talviset fleece-töppöset olivat surkeat ja seuraavat jäätyivät kopiseviksi pakkasella. Olisi varmaan tilattava ihan oikeat rekikoirien kengät.

Eilen tokoilimme sisällä. Tunnari oli hyvä, tällä kertaa kellotaulun malliin 1 + 6. Sitten löysin metallikapulan. Lysti ei siitä pidä. Laitoin sen maahan ja pyysin hakemaan. Koira haisteli ja käveli pois. Innostin, millä Lysti alkoi haukkua ja tehdä tappohyppyjä kapulan viereen. Sitten se kaapi ja heitteli tassuillaan 1×2.5-metrisen käytävämaton kapulan alta toisen maton päälle. En saanut sanotuksi mitään, koska tuijotin huvittuneena näytöstä. Maton hävittyä Lysti alkoi raapia parkettia kapulan alta. Havahduin ja otin kapulan pois. Näytin kädessäni ollutta juustomöllykkää ja ehdotin “hae”, turhaan. Avasin Lystin suun varovaisesti, jolloin se otti kapulan ja tuli nättiin luovutusasentoon. Ilme oli “inhoan tätä kapulaa senkin ämmä”. Tein vielä pari lisää niin että kapula oli käsivarren mitan päässä ja pyysin koiraa hakemaan. Nätisti Lysti sen otti juuston himossaan. Tähän otan kyllä sanaksi “metalli”, jottei puukapulan nouto pilaannu. Ehkä harjoitellaan talven ajan vain metallikapulan pitoa superpalkalla. Itse nouto on opetettava korkeassa vireessä, muuten siitä tulee innoton eli kauhea.

Illalla Lysti sai paikkamaata ruuan odottamisen ajan. Nätisti pysyi.

Tänään otin yhden luoksetulon. Tarkoitus oli tehdä molemmat pysähtymiset takapalkalla. Lysti seisahtui yhdestä hypystä, painui bortsumaiseen vaanimisasentoon ja odotti pari sekuntia vapautusta. Sitä ei kuulunut, jolloin koiruus käännähti iloisesti häntä pystyssä, haki narupallon ja iloisena kirmasi ympäri hankea. Olisi pitänyt kieltää, mutten ehtinyt. Uusiksi en ottanut, koska olin itse jo jäässä. Ensi kerralla treenaan kestoa, lupaan. Toisaalta tällaista on hömpsöttelytreeni, kun ei ole tavoitteita.

Ei uutta pilvisen taivaan alla. Kirjoitan, koska askareet ovat aika vähissä, vaikka sisko vihjaisikin, että voisin valmistella oikein perinteisen joulun.

Lystin hieronta, kyljelleen meneminen ja lihaskuntoilu jatkuu. Eilen teetin narupallo takapalkkana luoksetulon x 2. Ensin vain seisautin, sitten seisahdus + maihin. Tulin hyvälle tuulelle, kun Lysti niin leikkisästi laukaten ja positiivisesti käskyä odottaen tuli kohti, tomerasti suoraan laukkahypystä pysähtyi ja meni maihin lumi pöllyten. Asenne oli mahtava!

Kävelyni on välillä parempaa kuin aiemmin. Autolla ajamisen ja istumisen kieltoja on purettu, kunhan pidän selkäni hyvässä asennossa ja taukoja tiuhaan. Kipulääkkeet on vaihdettu sopivampiin. Erikoislääkärin mukaan minun pitäisi toipua ennalleni (aaltoja!). Ensi viikolla on magneettikuvaus, jossa en toivo löytyvän epämieluisia yllätyksiä.

Alla on kännykkäkameralla otettuja kuvia käärmeenkesyttäjästä. Jos oikein tarkkaan katsoo, niin alemmassa kuvassa näkyy käärmeparan punainen kieli. Lystin takaosan vieressä oleva mytty on lussutyynyn riekale.

Treenin vähyys ei juuri Lystissä ole näkynyt. Tosin viime päivinä sitä on pitkästä aikaa kiinnostanut talutushihnassa roikkuminen varsinkin loppulenkistä tai ”nätisti”-pätkän jälkeen. Siksi tokoilimme lumisella pikkutiellä ja nurmikolla. Oli kiva ilmakin, muutama aste pakkasta, tyyntä. 

Seuraamiseen kuului käännökset, hidas kävely, sivuaskeleet. Koira piti kontaktin ja paikan. Seuraamisesta seisahtuminen, maahanmeno ja istumaanmeno olivat ensiluokkaisia eli nopeita ja oikea asento joka kerta. Luoksetulon seisahdus oli välitön, maahanmeno myös, vauhti kovaa laukkaa. Kaukokäskyt 10 metristä takapalkalla maa-istu napakat, takapuoli ei inahtanutkaan paikoiltaan. Paikkamakuussa olin kulman takana noin minuutin. Olin niin, että näin juuri etutassut. Niiden perusteella koira ei liikkunut. Palkkasin 1-3 liikkeen välein narupallolla, Lysti pitää kiinni kädensijasta ja antaa pallon hakata kylkiinsä. Sopii minulle vaikkei vastavuoroista leikkiä tuekaan, mutta ei siihen ole mahdollisuuksiakaan.

Ostin Lystille lasten leluosastolta 2-metrisen pehmokäärmeen. Lysti on toistaiseksi vain tökkinyt sitä kuonollaan, sisältöön se ei ole vielä käynyt käsiksi.

Koiraurheiluun liittyvät uutiset ovat yhä vähemmässä, mutta vaikea on tästä(kin) hommasta eli kirjoittamisesta luopua. Lystin kanssa olen satunnaisesti teettänyt ulkona seuraamisesta istumisen tai kaukot (istu-maahan 10 metristä, sisällä tekniikkaa myös seisomiseen). Sisällä on harvakseltaan tunnaroitu. Lihashuollon puolella on edelleen harjoiteltu kyljelleen menoa molemmille puolille ja raajojen käsittelyn sietämistä. Selän hieromisesta koira nauttii. Lapsi ulkoiluttaa Lystin aamuisin ja iltaisin, minä päivisin; hyvänä päivänä pidempään, linkutuspäivänä lyhemmin. Lystin unenlahjat ovat kunnioitettavat. Jos ja kun mitään ei tapahdu, koiruus vetää hirsiä. Loppuvuoden kisat, siis ne joihin ehdin ilmoittautua, on peruttu. Tänään peruin joulukuun puolivälin agi-koulutuksen. Katkeruus siitä, että muut tahkoavat tuloksia, alkaa vaihtua huoleen siitä onko minusta enää ikinä agi-radoille. 

Tukirankani toipu(nee) hitaahkosti. S-lomalle tuli jatkoa tänään. Särkylääkkeenä menee enää yhtä tulehduskipulääkettä, 2 järeämmän lajin lootaa olen jättänyt avaamatta muutamaan päivään. Kävely melkein sujuu täydellä askeleella, välillä vihloo takareiteen ja pakaraan, hölkkä sattuu. Istuminen on kielletty eli kirjoitan tätä polviseisonnassa, autolla ajaminen ei ole suotavaa. Oletan säästyväni kirurgilta, koska jalat liikkuu ja tunto pelaa toistaiseksi. Jos aluksi olin helpottunut kaamosajan herätysten loppumisesta, niin nyt heräisin hymyillen herätyskellon piippaukseen, jos saisin muun elämäni takaisin. Kaksi alkeistason jumppaliikettä on tullut ohjelmaan: mahalihasten jännitys mahaa ja selkää liikuttamatta sekä istualtaan polvien ojennukset niin ylös ettei iskiashermoon vielä satu (jää alle vaakatason), 10 toistoa per päivä.  Agi-kentille on siis pitkä matka. Kun nyt pääsin matkustusteemaan, palaan otsikkoon:

Siskoni suositteli minulle islantilaista tv-sarjaa, joka kertoo huoltoaseman yövuorosta. Tiistain jaksossa vuoropäällikkö oli sen verran erikoinen, että häneltä kysyttiin: “Missä sinun avaruusaluksesi on?” Tämä oli minusta hulvattoman hauskaa ja laitoinkin saman kysymyksen heti sisarelleni, jotta hän käsittäisi että sarjaa on katsottu ja huumorintaju on yhteneväinen. Hän vastasi laimeasti, että “auto on pihassa, jos se lasketaan”. Siitä käsitin, että hän on laiminlyönyt katsomisen. Pian samainen farmaseutti-sisar soittikin kysyäkseen kuulumiseni kipulääkitystä myöten.

Lopuksi vertauskuvannollinen kuva välillä parjaamastani koirasta, jonka uskollisuus voi olla liikuttavaa. 

Emäntä pelastetaan, oli hän kaulaansa myöten missä tahansa.