Näin ei pitäisi

@ lysti luokassa Toko-treenit (1/10 alk.), Treenit /

Tänne tuli 20 asteen pakkanen. Lystin tassujen kanssa olen nyt tarkka. Viime talvena anturoihin tuli rekikoirien kylmähaavaumat, joita yritän tänä talvena välttää. Jos koira nostelee tassujaan, niin lähdetään oitis kotia kohti. Vauvojen sinkkivoidetta sivelen tassukarvoihin, jottei lumi paakkuuntuisi niin pahasti. Karvojen lyhentäminen ei auttanut. Tossut on ostamatta. Viime talviset fleece-töppöset olivat surkeat ja seuraavat jäätyivät kopiseviksi pakkasella. Olisi varmaan tilattava ihan oikeat rekikoirien kengät.

Eilen tokoilimme sisällä. Tunnari oli hyvä, tällä kertaa kellotaulun malliin 1 + 6. Sitten löysin metallikapulan. Lysti ei siitä pidä. Laitoin sen maahan ja pyysin hakemaan. Koira haisteli ja käveli pois. Innostin, millä Lysti alkoi haukkua ja tehdä tappohyppyjä kapulan viereen. Sitten se kaapi ja heitteli tassuillaan 1×2.5-metrisen käytävämaton kapulan alta toisen maton päälle. En saanut sanotuksi mitään, koska tuijotin huvittuneena näytöstä. Maton hävittyä Lysti alkoi raapia parkettia kapulan alta. Havahduin ja otin kapulan pois. Näytin kädessäni ollutta juustomöllykkää ja ehdotin “hae”, turhaan. Avasin Lystin suun varovaisesti, jolloin se otti kapulan ja tuli nättiin luovutusasentoon. Ilme oli “inhoan tätä kapulaa senkin ämmä”. Tein vielä pari lisää niin että kapula oli käsivarren mitan päässä ja pyysin koiraa hakemaan. Nätisti Lysti sen otti juuston himossaan. Tähän otan kyllä sanaksi “metalli”, jottei puukapulan nouto pilaannu. Ehkä harjoitellaan talven ajan vain metallikapulan pitoa superpalkalla. Itse nouto on opetettava korkeassa vireessä, muuten siitä tulee innoton eli kauhea.

Illalla Lysti sai paikkamaata ruuan odottamisen ajan. Nätisti pysyi.

Tänään otin yhden luoksetulon. Tarkoitus oli tehdä molemmat pysähtymiset takapalkalla. Lysti seisahtui yhdestä hypystä, painui bortsumaiseen vaanimisasentoon ja odotti pari sekuntia vapautusta. Sitä ei kuulunut, jolloin koiruus käännähti iloisesti häntä pystyssä, haki narupallon ja iloisena kirmasi ympäri hankea. Olisi pitänyt kieltää, mutten ehtinyt. Uusiksi en ottanut, koska olin itse jo jäässä. Ensi kerralla treenaan kestoa, lupaan. Toisaalta tällaista on hömpsöttelytreeni, kun ei ole tavoitteita.

3 Kommenttia artikkeliin “Näin ei pitäisi”

  1. Sarianne Says: Joulukuun 14. 2010 klo 1:15

    Mun on pitänyt jo ihan ikuisuuden hommata meille omat tunnarikapulat tai edes yksi kapula. Ajattelin opettaa Aksulle tunnaria ihan vain virkistysmielessä. Vaikuttaisi sellaselta kivalta puuhastelulta ylimääräisen energian poistoon. Ehkä vähän hyödyllisempääkin, kuin vanhan nännikumin tai vinkupallon etsiminen?

  2. Lysti Says: Joulukuun 14. 2010 klo 11:17

    Hei!

    Se on oikeasti ihan hauska liike kotiliikkeenä. Voihan sitä tuoda vaikka metsästä risuja tai käpyjä, pitää vaan hajuttomat hajuttomina. Meidän tunnarikapulat on K-Raudasta, sahautin oikean paksuisesta rimasta 10 cm pätkiä. Ei nuo taida paljon maksaa lemmikkitarvikeliikkeissäkään. Toinen meidän puuhastelu on juuston tms. etsintä, mutta alkaa olla jo vanhat piilot. ;)

  3. laura Says: Joulukuun 14. 2010 klo 18:21

    Mustissa & Mirrissä täällä tunnaripalikat 10kpl 2,50e.

Jätä kommentti




Mainos