Tuohon tapaan kommentoitiin luonnetestissä Lystin pehmeyttä ja lause sai tänään vahvistusta.
Tapasin Kokkosen Tuijaa. Hän teki sellaisen agilityradan, missä minun ei tarvinnut juosta ja hän ystävällisesti hoiti kantamisenkin. Rata oli kiva: Pääsin treenaamaan takaakiertoa ja niistoa, erilaisia kepeille lähetyksiä, välistävetoa, vastakkaista kättä ja leijeröintiä (pujottelussa onnnistuen). Tuli vinkkejä siihenkin kuinka radan ohjausta kuuluu miettiä. Varsinkin treenin alku meni onnistuneesti ja tapaaminen tuli tarpeeseen monessa mielessä!
Muttamutta: Ohjaan Lystin keinulle sanalla “keinu” eikä “kiipee” kuten muille kontakteille, jotta sillä olisi mahdollisuus erottaa ne toisistaan. Tänään se silti kapusi keinulle poikkeuksellisen reippaasti, luuli ilmeisesti puomiksi. Keinu oli herkempi kuin kotihallissa, kääntökohdassa Lysti säikähti, ei pysähtynyt alastulolle vaan otti lentokeinun ja bonuksena sai ylös nousevasta keinusta takalistoonsa. Tämän jälkeen sain sen keinulle uudelleen. Sitten se ei enää voinut mennä edes muutaman metrin päähän kidutuskeinusta. Keinu siirrettiin sivummas, olihan jo onnistunut toisto takana.
Seuraavalla radalla minä onneton törmäsin estesiivekkeeseen, joka römähtäen kaatui. Tämä oli Lystille viimeisin silaus. Sillä meni toimintakyky, häntä laski ja syliin teki mieli. Narupallo ei kelvannut, mutta broileri upposi. Nyt pelotti jo hyppyesteetkin eikä höntsäilytauko auttanut. Koiran kuppi oli nurin, muumit paenneet laaksosta, inkkarit tippuneet kanootista, maito maassa, hissi lakkasi kulkemasta ylimpiin kerroksiin, ym. vertauskuvat. Pari onnistunutta hyppyä saatiin ulko-ovelle päin ja lopetettiin harjoitus siihen, koska Lysti ei toipunut. Ulkona koira kirmasi vapautuneena. Tuija antoi jatkotreeneihin eväitä - hyvä että on nyt kätevä rata, jota voi variaatioineen treenata.
Jäi Lystin reaktio kaivelemaan. Kotimatkalla mietin mikä olisi järkevintä, pitäisikö käydä hallilla “neutraloimassa” muistot. Huono puoli olisi se, että jos koira olisi samanlainen, niin ikävää fiilistä vahvistettaisiin. Toisaalta jos juoksut alkaa (niitä olen odottanut alkavaksi, jotta menisivät yhtä aikaa selän parantamisen kanssa), niin sitten on pitkä tauko ja viimeisin kokemus agilitysta ikävä.
Sain houkuteltua lapseni tällä kertaa kahvilapalkalla hallille. Lysti hyppeli pihalla ja hallissa innosta. Ensin otettiin hyppyjä, koska varmistelin koiran nupin tilanteen. Tein 3 esteen serpentiiniä päällejuoksusysteemillä x 3. Koiran into ja hyppykyky olivat palautuneet. Sitten kiipeilytin keinun yhteensä 6 kertaa, Lysti kiipesi sille rohkeasti, mutta oli keinun päällä vähän varovaisempi kuin normaalisti. Kaksi viimeistä keinua mentiin niin, että heilutin lelua keinun päässä, lapsi piti Lystiä kaulapannasta ja vasta kun se hyppi ja vinkui, päästi keinulle.
A:n kiipeilytin kahdesti, koska siitä Lysti pitää. A oli keinun vieressä ja nyt Lysti olisi hinkunut keinulle, joten jouduin kuljettamaan sen A:lle ohi keinun kaulapannasta pitäen (hyvä). Loppupalkkaus oli yhtä riehakas kuin väliosioissa. Siihen lopetettiin touhu ja kauhea ahdistus hellitti ainakin itseltäni.
Kaikki on edelleen noin herkässä. Ei Lystin perusluonne muutu mihinkään ja on ihan ajan kysymys milloin se säikähtää niin paljon, että agilitykin loppuu. Treeneissä joutuu välillä keskittymään aivan muuhun kuin pääasiaan. Tässä on käyttölinjainen malinois tai tervu ollut hyvän aikaa mietinnän alla. Selän takia olen miettinyt rotuvalintaani, mutta jos ja kun kerran saalispalkalla retuuttaminen ei ole välttämätöntä aikuisella koiralla, niin eiköhän se ole siinä.
7/10 kisoissa, kuva Mika Virtala
Sirkku Says: Joulukuun 23. 2010 klo 20:37
Tuttua, niin tuttua. Kirjoitit hyvin, ettei perusluonne mihinkään muutu ja se on ihan totta. Topi pelkää, hermostuu ja säikähtää yhä, mutta palautuu nopeammin ja tukeutuu paremmin meihin. Eli juuri samalla tavalla kuin Lysti, jolle oli ilmeisen hieno saavutus pystyä rentoon työskentelyyn kauhukerran jälkeen? Kauhuista selviäminen helpottaa iän ja kokemuksen myötä. Meitä peloteltiin, että koiran vanhetessa arkuus pahenee ja kun vielä kuulo ja näkö alkavat mennä, ei elämästä tule enää mitään. Meillä on käynyt päinvastoin ja elämä Topin kanssa on nykyään helpompaa kuin koskaan. Kunhan Susunkin kanssa nämä ensimmäiset vuodet kahlataan sisulla yhdessä läpi, niin luvassa on varmasti monta mukavaa tasaisempaa vuotta. Näin on varmasti sinulla ja Lystilläkin ja onhan Lysti jo nyt mennyt ihan huikean paljon eteenpäin
Terkkuja ja hyvää joulua!
lysti Says: Joulukuun 24. 2010 klo 11:58
Kiitos sanoistasi. Kiva, että Topi on mennyt tuohon suuntaan! Pitää vaan toivoa, että Lystikin vahvistuu iän myötä, vaikka toisinkin voi käydä. Saas nähdä mitä ensi kerralla tapahtuu kauhuhallissa tai vierailla kentillä. :/
Terveisiä myös sinne ja hyvää joulua!